torstai 4. huhtikuuta 2013

Elämä alkaa voittaa

Edellisen postauksen aikaan luulin selättäneeni influenssan vaan toisin kävi, kuudetta viikkoa mennään ja kierroksessa on antibioottikuuri nro 2.5 (yksi piti vaihtaa kesken kaiken kun ei sopinutkaan vatsalle). Ärh. Energia on ollut täysin kateissa, harmittaa ihan hirmuisesti, mutta nyt varovasti totean että alkaa vähän paremmalle tuntua. Sen verran että tänään teki ihan mieli koruilla. :) Synnytin pitkällisen tuumailun tuloksena kahdet korvikset ja kaulakorun.

Kaulakoru on tuollainen lintutupsutin. :) Tupsun leikkasin vihertävänharmahtavasta mokkanahasta, koristeena on kieputeltu pieni ametisti, ja samanlainen riippuu 80 senttiä pitkässä ketjussakin.



Nuo lintuosat ovat minusta aivan syötävän suloiset, joten tein tavallaan samaan sarjaan korvikset, näissäkin pienet ametistit:



 Tämä toinen pari jatkaa myös herkislinjalla, rinkulat, huurrelasiset kukkahelmet sekä pikkuiset peridootit. Huu, ja tähän oli pari nro 97, eli projektistani puuttuu enää 4 paria ja sitten on 101 paria täynnä! :)



Minikirjoja on syntynyt muutamia hissukseen:



Ystäväni rannekoru oli sanonut sopimuksensa irti joten korjasin sen. Hän tekee sen verran käsillään että vaijerikorut eivät tahdo kestää, joten ollaan korjattu koruja pikkuhiljaa hopealankaan. :) Hän oli myös tilannut itselleen keraamisista pääkallohelmistä koostuvan rannekorun joka oli joustonauhassa, ja varastoistaan hän löysi vielä yhden kaulakorun purettavaksi. Näistä sitten yhdisteltiin niin että sain aikaiseksi kaksi pääkallorannekorua ja vielä korvikset. :)




Pakko oli todeta että ristirannekoru, jonka tein aikaisemmin ystäväni katkenneesta rukousnauhasta (3 rannekorua kaikkiaan) ja nämä kallokorut yhdessä olivat aika hätkäyttävä näky yhtäaikaa hänen ranteessaan. :)

Eiköhän ne nyt olleet siinä.. Pahoittelen suunnattomasti etten ole käynyt yhtään blogikierroksella mutta tosiaan energia on ollut täysin kateissa. Jospa se tästä jos tämä kuuri viimein alkaisi purra. Ihanaa ja aurinkoista kevättä kaikille!!!

11 kommenttia:

  1. Tykkään niin näistä sun koruista kun patinoit hopean. Tuo pääkallorannekoru on oikea asennekoru, hieno!

    VastaaPoista
  2. Ihania kaikki, erityisesti hapsukorut, ja varsinkin turkoosi. Sopivasti erikoiset väriyhdistelmät. Ja pääkallothan aina puhuttelee :)

    VastaaPoista
  3. Tupsukaulakoru on too-della hieno!

    VastaaPoista
  4. Tupsutin on taas ihan uus juttu :) Ja voijee mitkä kalloset!

    VastaaPoista
  5. Tuo tupsukaulakoru ihan taivaallisen ihana :)

    VastaaPoista
  6. Mie voisin tuollaisen lintutupsuttimen haluta, jos sulla olisi jotain lulta-oranssin sävyistä nahkaa, ja samaan sävyyn noita koristehelmiä... Löytyiskö?

    Ja sitten vielä, mun on jo hetken aikaa pitänyt kysyä, että muistatko vielä sen iki-ihanan korusetin, minkä teit mulle silloin jokunen vuosi takaperin? Tämä: http://ink-ku.vuodatus.net/lue/2007/03/kullanhohtoinen-setti . Siitähän mulla se rannekoru tippui hukkaan melkein samantien, mutta nyt muutama viikko sitten katosi myös toinen korvis. Onnistuisikohan mitenkään saada yksi samanmoinen korvis, tai sitten jos lähetän sulle sen jäljelläolevan korviksen, niin niistä sen helmistä (ja lisähelmistä) tehdä joku samantapainen? Kun se kaulakoru on mun kaikkien aikojen lemppari, ja pidän sitä tositosipaljon, ja aina silloin tällöin on kiva laittaa saman setin korvakorutkin. Ja ois rannekorukin kiva, mutta en uskokaan, että sulla enää noita samoja helmiä niin paljon olisi jäljellä, että se onnistuisi...

    VastaaPoista
  7. Korvakoru pari nro.97, ah, aivan syötävän ihanan suloiset! Ja tuo tupsutin, ihana idea :)

    VastaaPoista
  8. Voi, rankkaa sulla ollut! Toipumista toivon sinne, auringon myötä! Ihania koruja taas, nuo linnut!! Oih!

    VastaaPoista
  9. Lintukorussa tosi kiva pesä tupsussa, luo hyvin viimeistellyn ilmeen; kukkakorviksissa ihana kontrasti; risti ja pääkallot taatusti makeet yhdessä.

    Aina ei jaksa kommentoida, vaikka jaksais katsellakin, ja jos ei jaksa edes katsella, ei voi kommentoidakaan. Semmoista se vaan on, tämä elämä. Toivottavasti tautisi on nyt saanut kyytiä, että jaksat edes tehdä jotain kivaa :)

    VastaaPoista
  10. Ihana lintutupsutin! Toivottavasti elämä alkaa voittaa :)

    VastaaPoista