torstai 7. huhtikuuta 2016

Vieläköhän osaan?

Voi tätä bloggaamista nykyään.. olin unohtanut jopa salasanani! :D Nykyään on vaan niin helppo tyrkätä kuvat Faceen näkyviin ja tyytyä siihen. Lisäksi olen huomannut että kun keramiikkakurssi alkaa niin kaikki luova energia suuntautuu siihen, korut jäävät selkeästi taka-alalle. Mutta eipä tästä blogia voi kuitenkaan lopettaa, varsinkin kun tajusin että tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun ensimmäisen korvisparini väkersin. :) Kauas on tultu siitä.

Koruja olen kuitenkin tehnyt, lähinnä on keskittynyt omatekoisten osien käyttämiseen. Tänä vuonna olen kurssilla jopa käyttänyt.. VÄREJÄ!  Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, on värejä. :) Plus opettelin tekemään lintuja.


Varaudu kuvavyöryyn, tällä kertaa korvakoruja näytille. :)

Mintunvihreät linnut sekä hopeasta väkerretyt lehtikorupiikit.

Tummaa savea, jonkinsortin kiveä sekä hopeiset lehtikorupiikit.

Lasittomatonta posliinisavea oksidoinnilla, nahkaa sekä hopeaa.

Keramiikkanuppuset sekä hopeaa.

Keramiikkakiekot, korumetallia sekä hopeaa.

Mintunvihreät linnut sekä antrasiitinväriset savikiekot, hopeaa.

Kyaniitit, keramiikkakiekot sekä hopeaa.

Antrasiitin värinen savi, nahkaa, labradoriitit sekä hopeaa.

Tummaa savea sekä ripaus pinkkiä lasitetta, nahkaa ja hopeaa.

18 kommenttia:

  1. Ihania osia ja koruja.Viimeisen kuvan korviksissa on niin kaunis väriyhdistelmä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pinkki ja ruskea kyllä sopii jotenkin ihanasti yhteen, samoin kuin ruskea ja turkoosi. :)

      Poista
  2. Upeita keramiikaaosien lisäksi nuo korupiikit. Ja tokavikat korvikset ovat aivan huippuihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Korupiikkejä on hauska tehdä ylijääneistä levynreunoista, ikinä ei oikein voi tietää mitä tulee. ;)

      Poista
  3. Hitsin heinoja kaikki! Luovuus kukkii aina tekemisissäsi. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo linnut, tykkään muodosta ja väreistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos kommentistasi! Näin keväällä kyllä tekee mieli värejä. :)

      Poista
  5. Jee olet palannut! Oioi, ihania lintusia ja kaikkea muutakin herkkua! Hei, onko sulla facessa oma sivu näille koruille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ainakin olla takaisin. :D Ei ole blogille vielä sivua, mutta voisin yrittää sellaisen värkkästää!

      Poista
  6. Voi taivas kuinka kauniita! Nuo linnut ovat ihan superhienoja, tai oikeastaan kaikki keramiikkaosat <3
    Kyllä se vaan niin käy, että monasti käsillä tekevä ihminen tekee ajoittain jotain muuta ja ajoittain taas jotain toista. Aaltoliikettä ja vaihtelua, isommalla tai pienemmällä aikavälillä. Sehän tästä niin kivaa tekeekin, kun ei ole pakkoa mihinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Joo, niinpä, projekteja on aina, ja niitä voi jatkaa sitten kun siltä tuntuu. :)

      Poista
  7. Ihania kaikki, eniten kuitenkin tykkään mintunvihreistä linnuista antrasiitinvärisillä savikiekoilla.
    Blogi on siitä kätevämpi, ettei siellä huku kaiken muun sälän keskelle ne asiat mistä haluaa pitää tavallaan päiväkirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on joo kätevämpi enkä sitä kyllä hukkaa. :)

      Poista