maanantai 9. syyskuuta 2013

Korviin

Poikaseni harrastaa harakkaukin kanssa aarteiden keräilyä, olen kesän aikana saanut tuliaisiksi hienoja vanhoja pulloja ja vanhan emalisen vadin joka on täynnä reikiä. :D (sen voi käyttää kesäkukille kuten poika itsekin totesi) Yksi suurista aarteista oli kuitenkin ruosteinen ohut ketju, poika oli heti ajatellut että se kelpaa koruihin. Sen sitten puhdistinkin ja suojasin, ja aloin muokata koruiksi.

Lanka on todella vahvaa, ei meinannut normipihdeillä tehdä mitään, mutta kylläpä se siitä parin ärräpään siivittämänä taipui. :) Ketjua oli kahdenlaista, joista tämä ensimmäinen viehätti muodollaan silmääni kovin. Irrottelin siitä yksittäisiä lenkkejä sekä muutamia pätkiä. Ensimmäisessä parissa laitoin ihanan luonteikkaita akvamariinimöllyköitä hopean kanssa koristeeksi ketjunpätkään, mukana myös pienet vuorikristallit:



Toiseen pariin laitoin vain yhden linkin ketjua, mukana myös valtamerijaspikset sekä keshihelmet ja hopeaa:



Kolmanteen pariin tuli sitten erilaista ketjua, tämäkin todella jämäkkää, taatusti kestää käyttöä! Nerik-laatikon kätköistä sain kähvellettyä kaksi hiottua vuorikristallikuutiota, ovat marinoituneet siellä tarpeeksi kauan. :) Itse pidän jotenkin kovasti tuosta rouhean ja 'kiillotetumman' yhdistelmästä:


Oheistuotteina syntyi vielä muutama pari, neriklaatikosta löytyi vielä nämäkin makeanvedenhelmipisarat, ihan yksinkertaisesti kieputtelin ne hopeaan, sievät, pienet ja kevyet:



Ja viimeinen pari.. ihanan silkoiset kalsedonipisarat hopeaketjussa:


Tulikin pidettyä korvakorutaukoa sen jälkeen kun sain 101 paria valmiiksi. :)

13 kommenttia:

  1. Muikku sen sanoi. Vau. Sanaton, eipä olisi tullut mieleen käyttää ketjua noin. Tuli upeuksia.

    VastaaPoista
  2. Upeita korvainkoristuksia! Ihanat kontrastit.

    VastaaPoista
  3. Ihania! Varsinkin nuo ekat, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  4. Upeita ja totta tuo kiiltävän ja rouhean yhdistelmä on vastustamaton.

    VastaaPoista
  5. ihanaisia!!! vaikea päättää, mitä ihastelisi eniten!!

    VastaaPoista
  6. Hienoja! Kolmas pari on mun makuun eniten:)

    VastaaPoista
  7. Ihana poikanen <3 Ehkä harakkaukin pitää hankkia sulle aarrepihdit. Tykkään kaikista aarrekorviksista, mutta kristallikuutiollisissa on todella herkulliset kontrastit. Kierteisten lenkkien kieputtelu (siis niinkuin teit helmikorviksissa) taas on työteliäs, mutta kätevä (onko tuo mahdollista?) tapa luoda kiinnostava koruelementti.

    VastaaPoista
  8. Onpa hienoa ketjua löytynyt. Varsinkin nuo ekat ja tokat ovat erityisen upeat, sopivasti rouheisia. Meidänkin viisivuotias on kova aarteidenkeräilijä, mutta en ole vielä bongannut sieltä kokoelmista mitään käyttökelpoista. Voi olla etten vaan osaa katsoa oikein :)

    VastaaPoista
  9. no voi vau miten kauniita kaikki. pojallasi on silmää aarteille :)

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavan upeat noi kaksi ekaa! Ei voi muuta kuin ihastella.

    VastaaPoista
  11. Kiitoskiitos. :) Poika on kyllä sellainen että häntä vetää puoleensa kaikki ruosteinen ja elämää nähnyt, sopii minulle. :) Sitä vähän äidin täytyy välillä miettiä miten aarteille löytyy uusiokäyttö mutta tähän asti on kaikki onneksi löytäneet paikkansa!

    VastaaPoista