Näytetään tekstit, joissa on tunniste nyörikorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nyörikorut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kesäkaulalle

Korvisten tekemisen lomassa päätin tehdä muutaman kesäisen kaulakorunkin. :) Ensimmäinen on ns. tuttua huttua, mintun värinen lintunen kera keramiikkaoksan ja -lehden. Värit tuovat mieleeni kesän, nyöri on pellavaa.



Loppukeväästä tuli hirveä hinku palata ns. juurilleen keramiikassa, ja tehdä jotain patinoitua, rouheaa, ruttuista ja muttuista. :)  Pyörittelin kummallisia möllykkähelmiä, ovat kiekkomaisia, pulleita ja aivan epäsäännöllisiä. Koristelin niitä painamalla kuvioita mm. toissakesänä lomalta kerätyillä kotilonkuorilla. Ensin kuva koko möllykkäheimosta, ja sitten nahkanyöriin tekemästäni kaulakorusta. Aivan yksinkertaisesti vain siis nahkaa, hopeahelmi sekä keramiikkahelmi.

Helmet ovat mattapintaisia ja ripaus oksidointia korostaa kuvioita.




Iltana eräänä luovuuspuuskan saadessani aloin leikkiä muodoilla, ja syntyi kasa.. no ehkäpä nämä ovat sitten hyrriä. :) Jostain kumman syystä ajattelen itse niitä kompasseina, mutta parempi sana ehkä kuitenkin olisi heiluri. Mutta hyrränäkin nämä toimivat. ;) 



Sieluni silmin näin nämä pitkässä nyörissä/ketjussa simppeleinä kaulakoruina, ja muutama nyt onkin valmistunut. Tässä ensimmäisessä on hamppunyörissä granaattisiruja sekä patinalla koristeltu hyrrä. Savi itsessään on jo ruskeapilkullista, pidän sen elävyydestä ja sävystä. :)



Tähän toiseen kaveriksi tuli pieniä lasihelmiä sekä korumetallinen ketju. Hyrrässä on piristeenä turkoosinsinistä lasitetta. Näitä on hassu kuvata kun näyttävät joka kulmasta vähän erilaiselta, joten enemmän kuvia per koru. :)



Hyrrässä on koristeena myös reikiä. :)




Lisäsin blogin Facebook -sivuille kansion myytävistä koruista. Sieltä löytyvät sekä hinta- että mahdolliset mittatiedot. :) Jos jokin koru kiinnostaa mutta et ole Facebookissa (tai et halua laittaa sitä kautta viestiä) niin korun voi myös varata laittamalla viestiä sähköpostiini inkku@pp1.inet.fi.






keskiviikko 12. elokuuta 2015

Metsänkeijuille ynnä muille

Keramiikan tekeminen on siis kerrassaan mukavaa mutta osien käyttäminen omissa koruissa on kovin, kovin vaikeaa! Nyt kuitenkin sain inspiraation kevyistä nyörikoruista jotka ovat omiaan vaikka metsänkeijuille. :)

Näissä kaikki metalliosat on patinoitua hopeaa, juotin rosoisia renkaita ja rakensin niiden ympärille kokonaisuuksia. Ensimmäisen nyöri on ihanan pehmeää pellavaa, kieputtelin siihen muutamia turmaliinirondelleja koristeeksi, hopearinkulan lisäksi kaikki muut osat ovat omatekemiä.



Tähän toiseen nyöriksi tuli hamppua sekä myös turmaliinirondellaja, ja toki keramiikkakukkanen lehdenkin vaatii joten sahailin ja juotin sellaisenkin. :)



Viimeisessä on rosoisen kaunis akvamariinimöllykkä sekä itse tummalla lasitettu posliinisavikiekko, kiekko on toiselta puolelta lähes identtinen, ehkä aavistuksen tummempi. Nyöri on hamppua.



Ja tässä vielä koko katras,näkyy turmaliinienkin värit paremmin. :) Kaikissa koruissa on pitkä nyöri eikä lukkoa, sujahtaa helposti pään yli.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Omatekoisia helmiä ja kapusseja

Olen tosiaan nyt muutaman talven käynyt kansalaisopiston keramiikkakurssilla. Pääasiassa olen tehnyt helmiä ja riipuksia. Saven käsittely on jotenkin todella rentouttavaa, mutta en yleensä saa itse kurssiaikana mitään aikaan vaan teen iltaisin kotona inspiraation iskiessä, lasitukset ym. hoidan sitten tietysti kurssiaikana. :)

En oikein osaa käyttää kiiltäviä lasitteitakaan kun tyylini on sellainen rouhea ja ruttuinen, oksidointia lähinnä. Käyttämäni savetkin ovat yleensä tummia, joskus sitten valkoista posliinisavea. Näissä kyllä käytin posliinisavea koska halusin yrittää jotain luuntapaisia. Kuvat ennen polttoa ja oksidoinnin jälkeen, harmillisesti vain käytin vahingossa osassa sinistä oksidointia. Värihaksahduksesta huolimatta olin näihin tosi tyytyväinen.

Ennen polttoa

Valmiit keramiikkaosat


Minua kiinnosti kovasti pystyykö savesta luomaan kapusseja ja käyttämään niitä koruissa. Yleensä mitä olen keramiikkakapusseja nähnyt ne ovat olleet littanoita ja liimattavaa mallia, joten tuumasta toimeen. Loin erilaisia muotoja, eri korkuisia ja levyisiä, ne onnistuivat poltossa ihan hyvin. Ensimmäiseksi istutin pöllönmallisen kapussin hopeaan ja se toimikin ihan hyvin. Istutusvaiheessa käsittelin sitä kuten kiveä mutta olin  paaaaaaaaaaaljon varovaisempi. Onnistui!


Tästä rohkaistuneena tein toisenkin istutustyön, siemenkohdan mallisen kapussin koristeeksi tein vähän hopealehdyköitä, nahkanyöri. Kuvasta ei käy ilmi kuinka korkea kapussi on, muttta se on ihan muhkean kokoinen. Tästä tuli tosi kiva, joten harjoitukset tällä saralla jatkuvat jossain vaiheessa. Kapusseja nimittäin piisaa. :) (.. ja kurssi alkaa taas syksyllä..)






sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Jotain pientä

Unohdin sitten kuvata joululahjakorut. :P Yhden kuitenkin, tässä ystävälle yksinkertaisesti letitettyyn hamppunyöriin itse tehty keramiikkariipus:




Verryttelin sormia tekemällä muutamia korvispareja. Ensimmäisten kanssa ollaan herkkislinjalla, kaiverrettuja korallihelmiä sekä jadebrioletit hopeassa:



Seuraavassa parissa kokeelliset keramiikkakiekot, puuvillanyöriä sekä granaatit. Korut ovat varsin kevyet vaikka luulisi että keramiikka painaa:



Viimeisen parin helmihatut sekä jaspikset löytyivät joulukalenterista. :) Killuttimina keramiikkahelmet:


lauantai 5. lokakuuta 2013

Nyöriä

Harakkamuorilla oli taannoin syntymäpäivät ja hän toivoi uutta kaulakorua, toimitti jopa itse valitsemansa helmet. :) Ne ovat suuria ja painavia, ilmeisesti kiveä tai kivitavaraa, vanhoja ja osittain värjääntyneitä. Painon vuoksi kaulakoruun ei niitä kovin montaa voinut laittaa, seuraksi valitsin mustia savihelmiä jotka ovat, jos en pahasti ole väärässä, Othelin käsialaa. :) Tämän kaulakorun solmin puuvillanyöriin eikä se pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa, kaulassa se on varsin näyttävä.





Toisen kaulakorun solmin hamppunaruun, ystäväni oli ostanut itse pöllöriipuksen ja toivoi välkähtävän oranssia helmeä seuraksi, tilattiin siis kissansilmälasihelmiä. :) Ovatkin upeasti välähtäviä ja herkullisen värisiä. Kätköistä löysin vielä pari pientä pöllöä joista tein vielä korvikset.