maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vähän väriä

Säälittävää on tämä meikäläisen koruilu tätä nykyä, mutta yhdet korvikset sentään olen tehnyt. :) Sain ihania helmiä vaihdossa toverilta, nuo turkoosit 'piikit' minua kutkuttelivat kovin, yhdistin niihin omatekoiset keramiikkalätkät sekä hopeaa. Tuli mielestäni ihan kivat! Väriä tässä kyllä jo kaipaa vaikka ulkona nurmi vihertää. :o On ollut todella kummallinen talvi!




sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Jotain pientä

Unohdin sitten kuvata joululahjakorut. :P Yhden kuitenkin, tässä ystävälle yksinkertaisesti letitettyyn hamppunyöriin itse tehty keramiikkariipus:




Verryttelin sormia tekemällä muutamia korvispareja. Ensimmäisten kanssa ollaan herkkislinjalla, kaiverrettuja korallihelmiä sekä jadebrioletit hopeassa:



Seuraavassa parissa kokeelliset keramiikkakiekot, puuvillanyöriä sekä granaatit. Korut ovat varsin kevyet vaikka luulisi että keramiikka painaa:



Viimeisen parin helmihatut sekä jaspikset löytyivät joulukalenterista. :) Killuttimina keramiikkahelmet:


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Cat goes meow

Minulta pyydettiin pukinkonttiin kissamaista riipusta jossa olisi vihreää. Aikani pähkäiltyäni päädyin kasvoihin. Valssailin kuparilevyyn erilaista pintoja ja juotin silmät ja nenännypykän, silmät hopeoin. Juote levisi iloisesti pitkin kasvoja luoden lisätekstuuria ja väriä. Taitaa olla täysiverinen maatiainen tämä yksilö.

Ilman iiriksiä kissa näytti sokealta joten tilaaja halusi vihreät iirikset. Sitäpä pitikin muutama päivä miettiä koska pyöreät kapussit kissan silminä näyttivät suoraan sanottuna kammottaville. Joten eikun Pelle Peloton -touhua kehiin: ensin punsseloin silmiin pystysiivoja iiriksiksi, sen jälkeen väritin alueen vihreällä permanent markerilla ja läjäytin päälle möykyn kaksikomponenttiliimaa. Liima liotti värin irti ja värjäsi massan tasaisesti ja se kuivui mukavasti koholle luoden illuusion linssistä. Punsseloidut viivat tuovat elävyyttä ja jostain hassusta syystä näyttää että silmät välkkyisivät! Kiillotin riipuksen vielä kiiltäväksi, tämä pahuksen pimeys vain tekee tuon kuvaamisen taas niin hauskaksi. Kooltaan 4x4cm oleva kissa laitettiin yksinkertaisesta ruskeaan nahkanyöriin, ja se kuorituu piilostaan jouluna. :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kyllä sitä vielä porskutetaan

Eli hengissä ollaan vaikka blogi onkin ollut syvän hiljaisuuden vallassa. :) Pahoittelut tästä. Takana on erittäin rankka loppusyksy, poikasen ruoka-aineallergiat pahenivat vaikka aina sanotaan että iän tullessa helpottavat. Tilanne on ollut hurja ja on vaatinut voimia. Nyt alkaa rippusen helpottaa.

Luovuus kärsii itselläni ensimmäisenä jatkuvan väsymyksen seurauksena, vähän on löytynyt ja sen olen suunnannut keramiikkaan. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ilmoittauduin kansalaisopiston keramiikkakurssille syksyllä ja olen siellä käynyt vääntämässä hyttysenkakan kokoisia möykkyä muiden tehdessä suuria ja hienoja teoksia. :D Terveisiä vaan kurssilaisille, tammikuussa jatketaan! Omistan maailman suurimman kokoelman kurpitsahelmiä koska aina emmäosaayhtäänmitään!-kohtauksen iskiessä olen tehnyt kurpitsahelmiä. Persoonallisia möykkyjä en ole juurikaan saanut vielä koruiksi, peräti yhdet!!! korvikset olen tehnyt, heh. Keramiikkalärpäkkeiden seurana hopeaa ja valtamerijaspikset:


Tässä muuten vain kuva erilaisista kurpitsoista, möllyköistä ja siemenkodista:



Ihastuin valtavasti kun sain selville että saveakin voi patinoida. Lisäksi olen tehnyt astioita tytön nukkikseen.

Koruja on syntynyt harvakseltaan ja osa on lähtenyt maailmalle ilman kuvaa. Tilaustyönä syntyi tällaiset lepakkonappikorvikset joita olen tehnyt joskus aikaisemminkin, näihin vain värjäsin napit kun olivat alunperin vaaleanruskeat. :)


Tilasin myös lasisia 'peanut'-helmiä, siis siemenhelmiä joissa on reikä keskellä, niistä saa tosi kivan kranssin aikaan. Näihin laitoin lisäksi ripauksen blingiä kristallirondellien muodossa, pisarat ovat lasia:


Tein myös hopeasta ja Swarovskin kristelleista rannekorun pienelle neidille. :)


Ja tietenkin on menossa helmitovereiden kanssa joulukalenterivaihto, vaihtokavereina tänäkin vuonna Kommervenkkilän Niina, Noitamuorin korupajan Anzu sekä dKE:n Katri. :) Minulta lähti heille tällaiset pussukat:


Kaikenlaisia ihanuuksia on kalenterista tullut, mutta tosiaan on tuo väsymys ollut melkoinen. Varmaan tulevalla viikolla hyökkään joululahjakorujen kimppuun kun nekin ovat autuaasti vielä tekemättä. Onhan tässä vielä hyvin aikaa!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Korviksia

Tein pitkästä aikaa charmikorviksia kun kaikenlaisia killuttimia on kerääntynyt. :) Näissä siis osat korumetallia mutta koukut hopeaa. Välillä on kiva tehdä tällaisia 'söpöysjuttujakin'.

Ensimmäisessä parissa oranssivalkeat viistehiotut akaatit sekä vekkulit sateenvarjot:


Seuraavaksi söpöt maatuskat sekä vintajlankaan tehnyt helmiäishelmipylpyrät:
 

 Pöllöt on vaan niin söpöjä! Tässä niiden seurana buripähkinähelmet:


 Pienet sievät kävynmalliset charmit, helmiäishelmet sekä vähän suklaanruskeaa puuvillanyöriä:


 Ja viimeisenä vielä toisetkin pöllöt seuranaan käärmeennahkajaspisrondellit:


lauantai 5. lokakuuta 2013

Nyöriä

Harakkamuorilla oli taannoin syntymäpäivät ja hän toivoi uutta kaulakorua, toimitti jopa itse valitsemansa helmet. :) Ne ovat suuria ja painavia, ilmeisesti kiveä tai kivitavaraa, vanhoja ja osittain värjääntyneitä. Painon vuoksi kaulakoruun ei niitä kovin montaa voinut laittaa, seuraksi valitsin mustia savihelmiä jotka ovat, jos en pahasti ole väärässä, Othelin käsialaa. :) Tämän kaulakorun solmin puuvillanyöriin eikä se pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa, kaulassa se on varsin näyttävä.





Toisen kaulakorun solmin hamppunaruun, ystäväni oli ostanut itse pöllöriipuksen ja toivoi välkähtävän oranssia helmeä seuraksi, tilattiin siis kissansilmälasihelmiä. :) Ovatkin upeasti välähtäviä ja herkullisen värisiä. Kätköistä löysin vielä pari pientä pöllöä joista tein vielä korvikset.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Nahkaa, patinaa ja vanhaa paperia

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tuo meidän Katri-ihanainen sai minutkin hullaannutettua nahkarannekoruihin. :) Sain häneltä jo joulukalenterista tarvikkeet mutta hidas hämäläinen kypsytteli ideaa täydet 9 kuukautta ennenkuin sai ensimmäisen rannekorun valmiiksi, ja koska se meni tyttärelle niin pitähän sitä sitten itsellekin saada kun ovat niin kovasti kivoja. :) Tyttärelle siis ruskea leveä rannekoru ja meikäläiselle lilaa ja kultaa, melkoiset överit.




Jäi sitten vielä tuo korvistelu päälle kun tarvikkeet oli esillä, halusin kokeilla lasikapussikorviksia. Yhdistin niihin mustaksi patinoitua hopeaa sekä granaatit, lopputulos on minusta aika kiva.

Paperi on 1800-luvulta, raaskin siitä aina pienä paloja uhrata silloin tällöin. ;)

Toiseen pariin löysin kaiverretut granaattikukat/tähdet jotka olen ostanut varmaan 2007 enkä ole raaskinut käyttää, oliskohan jo aika? Näihin kieputtelin myös mustaksi patinoidusta hopealangasta rinkulat ja käsityön jälki näkyy, eivät aivan identtisen kokoiset ole. :) Ovat miellyttävän keveät korvissa!