perjantai 9. elokuuta 2013

Lettiä ja kieputusta

Että nuo otsikot on sitten kivoja keksiä..

Sain viimein itsestäni irti parit kokeilut jotka ovat takaraivoa kaikertaneet jo hetken aikaa. Halusin nähdä millainen rannekoru tulisi letitetystä hopealangasta. Alku takkuili, ja sitten taas pääsin siihen pisteeseen etten ollut miettinyt koruun lukkoa lainkaan joten hätävaralla mentiin. Se osoittautui kuitenkin toimivaksi joten seuraavaankin tein saman. Ensimmäinen rannekoru on kapoisempi koska lankoja on vähemmän, toiseen lisäsin lankojen määrää ja se tukevoittikin korua jonkun verran. Kumpaakin korua on käytetty valmistumisestaan asti eikä vielä ainakaan ole vikoja ilmennyt. :)



Tätä riipusideaa kypsyttelin mielessäni jonkun aikaa ja aivan kokeilulinjalle menin koska en jaksanut lähteä etsimään tutoriaaleja. :) Riipus on siis käännettävä, kuvassa saman riipuksen kummatkin puolet (vähän eri kokoiset mutta sitäkös sattuu kuvankäsittelyssä.. ;)). Ympärille vintaj-lankaan kieputeltuna hopeaa, ketju nikkelitöntä korumetallia.


7 kommenttia:

  1. Vaude. Ihanaa rouheutta. Tuosta paksummastakin tuli upea. Patina tekee elävän pinnan. Riipus on taidokas.

    VastaaPoista
  2. Oi, nuo rannekkeet on ihanat, etenkin tuo leveämpi!

    VastaaPoista
  3. Justiinsa minunkin makuuni molemmat.. ei liian kiillotettua vaan rustiikkia. Ihanat

    VastaaPoista
  4. Ihanan karheet rannekkeet, just tuollaisina niin hienot ja suloisia riipuksia molemmat :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään kovasti letitetyistä ja hienoa että riipusidea toimi!

    VastaaPoista
  6. Tuossa ohessa rannekorussa on jotain erityisen kiehtovaa. Lukot on makeet.

    VastaaPoista
  7. Kauniita on kaikki, mutta tiedätkös, letitetty näyttä niin makeelle ranteessa.

    VastaaPoista